Osaamisperusteisuuden valvontaan on myös oikea ratkaisu

Osaamisperusteisuus on parasta mitä ammatilliselle koulutukselle on tapahtunut Suomessa, mutta lainsäädäntö ei ole sen suhteen vielä kaikilta osin toimivaa. Kun annettavan opetuksen määrää ei ole säädetty, ovat samassa yhteydessä tehdyt merkittävät ja liian nopeat resurssileikkaukset ajaneet koulutuksen järjestäjät pahimmillaan vähentämään opetuksen määrää samassa suhteessa. Vaikka hyviäkin ratkaisuja on löydetty, on Opetus- ja kulttuuriministeriö ratkaisemassa muodostunutta ongelmaa säätämällä osaamisperusteisuuteen resurssimääritelmän, joka romuttaisi koko osaamisperusteisuuden kokonaan. Asiantuntijat ovat tyrmänneet ajatuksen laajasti, mutta vaihtoehtoisia ratkaisuja ei ole esitetty.

Nyt esittelemme sellaisen.

Säädetään lakiin velvoite tuottaa kaikkien tutkinnon osien sisältöihin tieto- ja taitoharjoitteet valmiiksi siten, että ne ovat opiskelijoiden yksilölliseen tahtiin suoritettavissa.

Jotkin koulutuksen järjestäjät ovat tätä lähteneet toteuttamaan ja olen sen itsekin opettajana toimivaksi todennut jo vuosia sitten. Tällä tavoin opiskelijat pääsevät nauttimaan osaamisperusteisuuden eduista, eli esimerkiksi valmistuvat yksilölliseen tahtiin sitä mukaa kun osaaminen on hallussa. Samalla virkamiehet pystyvät valvomaan koulutuksen tasoa valvomalla säädettyjä tieto- ja taitoharjoitteita. Jos harjoitteiden kautta ei ole mahdollisuutta saavuttaa tutkinnon perusteissa vaadittua osaamista tai opiskelijoille ei tarjota todellista mahdollisuutta suorittaa kaikkia harjoitteita yksilöllisessä tahdissa, täytyy harjoitteita tai opetuksen toteutusta jatkokehittää.

Ei nyt vedetä ahkerilta koulutuksen järjestäjiltä mattoa alta kun parempiakin ratkaisuja löytyy.

Kirjoittaja:
Teemu Tiainen, ratkaisuasiantuntija
teemu.tiainen@workseed.fi, 040 662 6682

TESTITUNNUSTEN TILAUS ONNISTUI