Yksilöiden taidot ovat yhteisöjen valuuttaa

Ammatillisessa koulutuksessa näitä taitoja opetetaan aina tietyn ammatin tarpeen mukaisesti. Kun taidon omaksumisen pystyy näyttämään todeksi, saa taidoistaan tutkintotodistuksen. Tämä on yhteiskunnan tapa tiedostaa, että yksilö on hankkinut tietyt taidot, jotka mahdollistavat hänen antaa työpanoksensa yhteiskunnalle taitoja vastaavissa työtehtävissä. Yhteiskunta tarvitsee kunkin eri ammatin taitoja omaavia yksilöitä, ilman niitä koko yhteiskunta vähitellen näivettyy ja sen toiminta muuttuu mahdottomaksi. Yhteiskunta pärjää siis sitä paremmin mitä enemmän sen jäsenillä on tarpeellisia taitoja. Sama pätee kaikkiin muihinkin yhteisöihin ja kun yhteisöt asetetaan keskinäiseen kilpailuun ovat yksilöiden taidot yhteisöjen valuuttaa.

Pelko pois uuden edessä

Tällä hetkellä yhteiskunta muuttuu nopealla tahdilla ja ammattien taitovaatimukset muuttuvat. Kun aiemmin on monelle riittänyt opetella nuorena yksi ammatti huolellisesti, ei se enää jatkossa riitä kantamaan läpi koko työuran. Sen sijaan jokaisen on pystyttävä mukautumaan oman ammatin uudistuviin taitoihin tai hankittava kokonaan uusia. Monien ammattien taidot myös limittyvät merkittävästi, minkä vuoksi olemassaolevilla taidoilla voi pärjätä pienen jatko-opiskelun kautta hienosti aivan eri ammatissa. Monesti jatkokoulutuksen järjestää oma työnantaja, mutta nykyinen joustava ammatillinen koulutus tarjoaa myös paljon vaihtoehtoja puuttuvien taitojen täsmäkoulutukseen.

Uusien taitojen ja jopa uuden ammatin opiskelu voi herättää pelkoa ja koetella itseluottamusta. Aihetta kannattaa lähestyä avoimin mielin, koska opetus on muuttunut merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana. Opetusala on herännyt siihen todellisuuteen, että saarnaavan opettajan vaikutusalueella oleskelu ei riitä taitojen oppimiseen. Opetus ja oppimisympäristöt ovat monipuolistuneet, minkä vuoksi jokaisella oppijalla on mahdollisuus rakentaa itselleen parhaiten sopiva opintopolku elämäntilanne huomioiden. Tärkeintä kuitenkin on opiskelijan motivaatio. Hänen on haluttava oppia uutta ja ymmärrettävä, että uusien taitojen vaatimat synapsit hänen aivoihinsa voi luoda vain hän itse.

Omaa kiertokulkua

Yhteiskuntamme tulee selviämään tulevaisuuden osaamistarpeista siten, että jokainen oppija ymmärtää ottaa vastuun omasta oppimisestaan. Tämän kerron teille itse autonasentajana urani aloittaneena. Vähitellen oma sisäinen paloni uuden oppimiseen johti minut autoalan opetuksen pariin ja sieltä vähitellen oppilaitoksen digipedagogiseksi kehittäjäksi. Kun aloitin omaa uraani, ei tullut mieleenikään, että löytäisin itseni jonakin päivänä jopa ohjelmistoyrityksestä. Tavoitteeni on nyt auttaa muitakin taitojen opetuksen parissa työskenteleviä juuri heidän käyttöönsä suunniteltujen työkalujen avulla.

Kirjoittaja:
Teemu Tiainen, ratkaisuasiantuntija
teemu.tiainen@workseed.fi, 040 662 6682

TESTITUNNUSTEN TILAUS ONNISTUI