Mullistavatko avoimet digitaaliset oppimisympäristöt osaamisperusteisen koulutuksen?

Suomessa digitaalisia oppimisympäristöjä hyödynnetään laajasti verkko-opetukseen ja opintokokonaisuuksien itsenäiseen suorittamiseen sekä erityisten ammattitaitojen kehittämiseen simulaatioharjoitteluna. Digitaalisten pedagogiikkaa tukevien ratkaisujen edut ovat kiistattomat.

Ongelmana on kuitenkin lukuisten oppimisympäristöjen vaara siiloutua puutteellisten tai hankalasti hyödynnettävien rajapintojen vuoksi.

Haasteet

  1. Järjestelmien tuottaman tiedon tehokas hyödyntäminen vaatii opettajalta paljon hallinnollista työtä.
  2. Opiskelijan oppimiseen ja taitojen kehittymisen seurantaan liittyvä tieto on haettava järjestelmistä erikseen, eikä opettajatiimeillä usein ole yhtenäisiä käytäntöjä tiedon aktiiviseen ylläpitoon.
  3. Tiedon luotettavuus ja kattavuus kärsivät, eikä osaamisen kehittymiseen saada luotettavaa mittarointia.

Digitaalisten oppimisratkaisujen ja muiden sähköisen oppimisen alustojen kommunikoinnin virtaviivaistaminen tuo koulutuksen järjestäjille mahdollisuuden päästä suuriin säästöihin automatisoinnin kautta. Tehokkuushyödyt auttavat opettajaa keskittymään koulutuksen kannalta olennaisimpiin asioihin tekemällä työstä mielekkäämpää.

Ovatko eLearning -standardit ratkaisu?

Tarvitsemme oppimistandardeja, jotta oppimisympäristöt pystyisivät kommunikoimaan kurssien kanssa ja tuomaan tiedon opiskelijoilta oppimisympäristöön. Verkko-oppiminen perustuu laajasti käytettyihin standardeihin kuten SCROM, Experience API ja Cmi5. Kyseiset standardit näyttävät suuntaa uusille oppimisratkaisuille.

SCORM

Vuonna 2001 julkaistu standardi SCORM eli (Sharebale Content Object Refecence Model) mahdollistaa kurssisisällön kommunikoinnin oppimisen hallintajärjestelmän kanssa. Uusien laitteiden myötä (tabletit ja älypuhelimet) koulutusteknologian tapeet muuttuivat nopeasti. Ilmestyi uusia trendejä kuten mobiilioppiminen, pelillistäminen yms. SCORMin suurimpina ongelmina on helppo hakkeroitavuus, jatkuva internet-yhteys edellytyksenä ja nettiselain-pohjaisuus.

Experience API (kutsutaan myös nimillä: Tin Can API tai xAPI)

Experience API kykenee kuvaamaan jokaisen käynnissä olevan toiminnon ja tallentamaan oppimiskokemuksen, vaikka oppimistehtävä ei sijaitse virtuaalisessa oppimisympäristössä. Tieto tallentuu arkistoon (LRS Learning Records Store), joka on liitetty suoraan virtuaaliseen oppimisympäristöön. Experience API mahdollistaa opiskelijan henkilökohtaisen portfolion rakentamisen, jossa opiskelija voi esitellä saavutuksiaan. SCORM pystyi jäljittää vain internetselaimeen liitetyt koulutussimulaattorit, kun taas Experience API voi seurata käyttäjän edistymistä simulaattoriohjelmassa ja raportoida suoraan verkko-oppimisympäristöön.

Cmi5

Cmi5 (Computer managed instruction) on xAPIn tuorein spesifikaatio, jolla on ennen kaikkea 3 tavoitetta: Mobiilioppiminen, yhteentoimivuus ja laajennettavuus. xAPI oli standardina niin laaja ettei käyttäjät oikein tienneet mitä odottaa siltä. Cmi5 standardissa yhdistyvät SCORMin ja xAPIn vahvuudet, mikä tehostaa verkkokurssien ja niitä sisältävän raportoinnin seurantaa.

Workseed-pilvipalvelu mahdollistaa avoimen tiedonsiirron digitaalisista oppimisympäristöistä, millä saavutetaan automatisoitu ja kattava osaamisen kehittymisen seuranta. Ratkaisulla saavutetaan jopa opettajan 4 tunnin viikoittainen työajan säästö.